keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Öhöhööhöh moi.

Moi taas kaikille pitkästä aikaa!

Olen ollut kovin hiljainen tietystä syystä nimeltä Tracon! Heti Närconin jälkeen aloin työstämään traconin cossiani, jonka seurauksena en koskaan päässyt kirjoittamaan eeppistä Närcon matkalogiani, mitä niin kovasti odotin että pääsen kirjoittamaan.

Anteeksipyyntö Monokumalta.

Mutta siis, miksi hiljaiselo ja miksi juuri Tracon? NOH, Närconin jälkeen sain vihiä Traconin sivujen kautta että NCC karsinnat (North Cosplay Championship) pidettäisiin Traconissa. Ja koska Närconissa näkemäni NCC oli todella eeppinen ja hieno, oli minun AIVAN PAKKO päästä kokeilemaan sitä karsintaa.

Tällä kertaa fiksuna ihmisenä päätin, että minulla ei ole a)rahaa b)aikaa tehdä uutta cossia Traconiin kisapuvuksi. Ongelmaksi tosiaan osottautui se, että puvuistani mikään ei ollut kisatasoinen...

... Paitsi vihaa ja itkua aiheuttanut Meruru!

Hyi oletpa ruma
Joten päätin muuttaa itkua ja vihaa aiheuttaneen Merurun uudeksi kisapuvuksi! Tekoprosesista on vain muutama kuva, koska tein asua hieman aivottomasti ja miettimättä oikein kunnolla, mitä nyt oikeastaan teen.

Joo, lopulta sain sen tehtyä ja Merurun asu oli jo paljon siedettävämpi kun aiemmin.

Tyhmä hymy, mutta asu sen sijaan ei ole enää niin tyhmä.
Niin ja tosiaan, taisin tuota sillein vähän niin kuin päästä NCC finaaleihin. Mikä tuli siis oikeasti yllätyksenä itselleni. Olin viimeiseen asti uskonut, että en tulisi saamaan mitään palkintoa, mutta tuolla tuo pokaali hymisee Ruotsin kansallislaulua, muistuttaakseen sitä että ensivuonna sitten sinne Ruotsiin uudestaa, nyt ihan kisalavalle.
"no miltä nyt tuntuu?" "En tiiä...!"

Mutta tulipa todella hämmentävää tekstiä! Mutta tuo kuvastaa juuri sitä fiilistä mikä minulla on nyt, eli siis erittäin kova hämmennys.


Mutta pääpointti on se, että ensivuonna menen taas Närconiin, NCC-kisoihin, ja tämä asia jännittää minua kovasti.

Yritän kovasti kirjoittaa vielä jonkun lyhyen tai vähän pidemmän kertomuksen Traconista ja Närconista, kunhan aika vaan sen minulle suo.

Mutta niin, nyt minun on lennettävä muualle, näemme taas pian!